Sähäkkä Äänekoski Neste Rallissa

Niko Pasanen |

Share Share Share
image description

Neste Rally Finland 2019 ajetaan elokuun alussa, 1.-4.päivä. Kilpailussa ajetaan Äänekoski erikoiskoe kahteen kertaan, perjantaina erikoiskokeina 6 ja 10. Pituutta Äänekosken pätkällä on 7,8kilometriä, Ott Tänak paahtoi pätkän läpi vuonna 2018 kolmeen ja puoleen minuuttiin, joten Äänekoski on sähäkkäluonteinen pätkä. Äänekoski on tänä vuonna reitissä mukana neljättä kertaa. Pätkän varrella on myös virallinen Neste Rally Finlandin oheistapahtuma Kalle Rovanperä Areena.

Olen innokas rallin seuraaja. Kipinä on syttynyt pienenä poikana, kun pleikkarilla en tykännyt pelata kuin änäriä ja autopelejä. Autopeleistä lemppariksi muodostui WRC pleikkari kakkosella. Rallin mielenkiinto ja kiehtovuus piilee mielestäni tietysti vauhdissa ja fysiikanlakien rajamailla keikkumisessa. Telkkarista näkee parhaat kuvakulmat ja Incar videot, mutta autojen nopeus välittyy vasta tien varressa katsoen. Sekään ei kerro koko totuutta.

Kuvittelin ennen, että tietäisin miten ralliauto kulkee ja minkälaista sellaista olisi ajaa, olinhan itsekin ajanut henkilöautolla soratiellä noin 80km/h, eli vähän vaan lisää vauhtia. Sitten tuli yksi heinäkuun päivä vuonna 2017 ja minulle järkättiin polttarit. Pääsin Saarijärveläisen rallikuskin, Jarkko Nikaran kyytiin muutaman kilometrin sorapätkälle. Kaikki kuvitelmat siitä, minkälaista on istua ralliautossa, oli tuhottu. Ihmettelin, miksi turvavyöt piti kiristää niin tiukalle, etten mahtunut liikkumaan. Eka mutka lähti käytännössä heti starttipaikalta ja silloin alkoi tuntumaan, että vyöt ovat liian löysällä.. On uskomatonta, kuinka auto voi taittaa mutkan läpi kylki edellä, niin että itse näet ikkunasta vain tien varressa olevan puupinon.

Polttarimeininkiä rallitunnelmissa 2017

Jarkko on ajanut Äänekoski pätkän itse Neste rallissa aiempina vuosina. Pyysin häneltä analyysiä, minkälainen tämä Äänekosken pätkä on kuljettajalle.

”Heti alkuun tulee todella kovavauhtinen osuus, jossa WRC autoilla nopeus on noin 190km/h. Tiukempi oikea, jonka jälkeen taas kaasu pohjassa ajettavia mutkia, kunnes kapeampi vasen jonka ulkokurvissa puita. Lähes heti perään kaksiosainen tiukka oikea. Tämän jälkeen alkaa osuus, jossa muutamia kiristyviä mutkia sekä hämääviä paikkoja. Jatketaan kaasu pohjassa muutamia lyhyitä mutkia, kunnes tulee hämäävä ja kiristyvä oikea missä pelto takana. Peltoaukealla pari tarkasti ajettavaa mutkaa nyppyjen yli. Lopussa risteys, josta tullaan Koivistonkyläntielle josta loppu on uutta viimevuoteen verrattuna. Pätkän keskinopeus WRC autoilla noin 120km/h.

Pätkä on hyvällä tavalla erilainen kun on aika lyhyt ja kovavauhtinen. Hereillä pitää olla heti tai turpiin tulee. Ja pitää olla kuitenkin täysi keskittyminen vaikka onkin lyhyt pätkä. Yleisön on helppo tulla ja osata pätkän maaliin tai lähtöpäähän. Yleisöä on ollut hyvin reitillä mikä kuljettajista on aina mukavaa”

Rallit on aina ollut lähellä Äänekoskea, onhan varikko ja pääpaikka Jyväskylän Paviljongissa. Paviljongissa on päässyt käymään iltaisin haistelemassa tunnelmaa ja katsomaan autoja lähietäisyydeltä. Äänekosken omalle pätkälle en ole aiempina vuosina vielä paikalle päässyt, olen ollut työvuorossa joka kerta. Olen kyllä kisapäivänä käynyt pätkän varrella aamutuimaan kuskaamassa töistä tarvikkeita pätkällä olleille tapahtumapaikoille. Tänä vuonna olen jo anonut vapaaksi tuon perjantain, jotta pääsen paikalle. Huolehdi sinäkin itsellesi aika vapaaksi ja tule katsomaan, kun ralliautot paahtavat läpi niinivedentien.

Ralleihin kuljettaa virallinen Rallibussi

Aikataulu ladattavana pdf versiona

Kirjoitan lisää blogia rallista vielä kilpailun jälkeen. Pyrin ottammaan selvää, mitä kaikkea yksittäisen erikoiskokeen järjestäminen vaatii järjestävältä taholta, kuinka valmistelut sujuivat ja tietysti välitän fiilistä mitä pätkän varrella tunnetaan!

Virallinen kisaopas 2019

Keskisuomalaisejn Rallisivut