Koulutusmatkailijoita Äänekoskelle?

Pekka Ouli |

Share Share Share
image description

Intialaiset Monica ja Namya sekä libanonilainen Sara tutustuivat äänekoskelaisiin kouluihin 2019.

Suomen koulutusosaaminen on ollut maailmalla paljon esillä ja myös useammalla onnellisuusmittarilla pärjäämme todella hyvin. Työni puolesta olen ollut useassa kansainvälisessä tapahtumassa ja aina ihmiset kiinnostuvat, kun tapaavat suomalaisen opetusalalla toimivan ihmisen. ”Onko ihan totta, että teillä ei anneta läksyjä?” on ehkä suosituin kysymys. Ajatusta pääsee sitten oikomaan ja kertomaan, että kyse on varmasti määrästä eli niitä ei anneta niin paljoa kuin verrokkimaissa. Moni muukin asia mitä olen kertonut ihmetyttää ja usein kerron, että monessa asiassa on kysymys suomalaisesta ajattelutavasta. Opettaja voi viedä kokeet kotiin korjattavaksi, rehtori ei tee tunnilla pisteytystä opettajan työsuorituksesta ja koulusta voidaan mennä kotiin ihan turvallisesti kävellen. Todella monessa asiassa ihmisiin luotetaan ja yhteiskunnalliset erot ovat vielä pieniä. Kaikille pyritään antamaan hyvät mahdollisuudet ihan senkin takia, että meitä on niin vähän. Olen huomannut, että mikä meille on tavallista, on muille erikoista.

Miten Visit Äänekoski ja alueemme matkailu liittyy koulutusmatkailuun? Tapaamillani ihmisillä on oikeasti haaveena päästä tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja siihen, miten toteutamme koulutuksia. Heitä kiinnostaa, millainen ajatus meillä on tulevaisuudesta ja miten me siihen valmistaudumme. Meistä suomalaisista tietysti tuntuu uskomattomalta, että joku haluaisi tulla tänne Äänekoskelle ja maksaa kouluvierailuista, mutta voisiko tässä olla jatkossakin mahdollisuus saada tänne matkailijoita?

Koulutusmatkailun tekeminen vaatii paljon suunnittelua, markkinoimista ja erilaisten työpajojen ja vierailujen suunnittelua ja koordinoimista. Osa palveluista kuten majoitus, ruokailu, liikkuminen ja oheisohjelma tarvitsee tekijänsä. Kokemuksesta olen huomannut, että tavallinen suomalainen kotiruoka houkuttelee enemmän kuin äänekoskelaista houkutteleva pizza. Iltaohjelmana liikkuminen luonnossa kiinnostaa, mutta onko meillä paikallisoppaita?

Kuva: Mikko Suutala


Meillä käy Äänekoskella vieraita ja osa on majoittuu paikkakunnalle useammaksikin vuorokaudeksi. Olisiko meillä mahdollisuus #hiddenaanekoski -tyyliin kerätä erilaisia kokemuksia ja palveluntarjoajia näille vieraille. Minusta mm. Visit Äänekoski ja Doerz-palvelu ovat hyviä paikkoja, missä tiedottaa mitä kokemuksia vieraille voisi maksua vastaan tarjota.
                                                      

Koulutusmatkailullisin terveisin

Pekka