Karanteenipäiväkirja: Ihan tavallinen sunnuntai

Riitta Koivisto |

Share Share Share
image description

Jos tilanne olisi normaali, olisin lähtenyt aamulla ajamaan kohti Kuopiota, josta olisin napannut opiskelukavereita junalta kyytiin ja ajellut Tahkolle, sillä maanantai ja tiistai oli tarkoitus opintomatkailla. Matkailut ovat tauolla, opinnot ei, joten päiväni tulee olemaan aika normaali.

9.30 Päätin sunnuntain kunniaksi olla laittamatta herätystä, joten nukun puoli kymmeneen saakka, jolloin aloitan hitaan aamuni. Aamutoimiini, eli lähinnä kahvin juomiseen vierähtää helposti tunti. Normaalisti hakisin läppärini sänkyyn ja lukisin verkossa Hesarin some selailun jälkeen, mutta nyt läppärini ollessa korjauksessa, yritän noudattaa aamurutiinejani iPadin kanssa. Turhaan, menee hermot tekniikkaan, joten selaan lehden hyvin nopeasti läpi ja jatkan somen hyödytöntä selailua.

11.00 Vihdoin päätän ryhdistäytyä, syödä pika-aamiaisen ja lähteä ulos. On kyllä ihana ilma reippailla, en tiedä oliko se tuo kevätpäiväntasaus vai mikä, mutta on niin keväisen tuntuista. Lenkillä kuuntelen Spotifystä Politbyroo-podcastin uusimman jakson, jossa puhutaan siitä, kuinka ihmisiltä viedään oikeus valita ammattinsa. Tällä viitataan siihen, että valmiuslaissa on kohta, jonka mukaan hoitoalan koulutuksen saaneet voidaan nyt määrätä töihin, vaikka olisivat alaa vaihtaneet. Herään miettimään tuota näkökulmaa.

En ole ajatellut asiaa tuolta kantilta, vaikka muuten olenkin ajatellut sitä. Tein hoitourani viimeisen vuoron tällä viikolla ja työsopimukseni päättyy tämän kuun loppuun. Olen nyt siis ottanut jälleen askeleen alanvaihdossani. Tällä hetkellähän tuo hoitoala olisi nimenomaan kannattava uravalinta, toisin kuin matkailuala... Tosin, uskon matkailualan nousuun vahvasti, kunhan tämä kriisi on podettu alta.

Olen miettinyt kuitenkin sitä, että jos minulle tulee soitto, että minut määrätään takaisin hoitoalan hommiin. En sano, että tekisin sen valtavalla innolla hoitoalaa kohtaan, mutta ylpeydellä ja arvokkaasti, sillä minä voin auttaa.

Sosiaali- ja terveysalan ihmiset ovatkin nyt kultaakin kalliimpia ja arvostan heidän tekemää työtä suuresti. Minunkin lähipiirissäni on paljon tuota arvokasta työtä tekeviä, ja tuntuu ajoittain raskaalta kuunnella, miten paljon on joustettava ja pelkään, että monet hoitajat palavat loppuun tämän kriisin aikana. Tiedän omasta kokemuksesta, että työ voi olla ihan tavallisessakin maailman tilanteessa rankkaa, joten voin vain kuvitella mielessäni, mitä se on nyt.

Jos sulla on aikaa, olet terve, etkä riskiryhmäläinen, muista, että ulkoilu on vielä sallittua. Mun vinkki tylsistyneille on lähteä ulos muovipussin kanssa ja kerätä roskia, niitä nimittäin näkyy katukuvassa melko runsaasti.

12.00 Avaan koneen ja alan hitaasti hommiin. Yhden kurssin kanssa on meinannut olla ongelmia, varsinkin nyt kun oleellinen kirja jäi seutuvarauksen kuljetusvaiheeseen kirjastojen sulkeutuessa. Luojan kiitos internet on olemassa. Kurssiin liittyviä materiaaleja minulla on sähköisesti myös kouluni puolesta, joita hyödynnän kaikin keinoin. Niiden lisäksi otan käyttöön hyvän ystäväni Googlen. Huomenna maanantaina pitäisi nettiluennolla esitellä aikaansaannoksia, joten ahdistaa jo ajatuskin siitä, että kertoisin, että tehtävä on todella pahasti kesken, joten oletan jo nyt istuvani koneella koko päivän. Ei nappaa.

14.00 Saan kuitenkin naputeltua wordiin tekstiä jo jonkin verran, ennen kuin havahdun nälkään. Inspiroiduin jokin aika sitten @viimeistamuruamyoten instagram-tilillä Härkis-hernekeitosta. En ollut aiemmin kuullutkaan koko tuotteen olemassaolosta. Hernarihaaveeni kävivät toteen, kun eilen illalla bongasin purkin Äänekosken S-marketista ja nyt on aika toteutuksen.

Jos ette ole vielä nähneet Aku Hirviniemen aiheesta someen postaamaa kokkikoulua, niin suosittelen viihdyttämään itseäsi kahdella tähän liittyvällä videolla. Itse en kyseisiä oppeja käyttänyt, vaan ihan omin neuvoin sain kattilaan hernekeitot ja vedet, heitin vähän meiramiakin sekaan.

Hernekeiton ja hapankorput joku varmaan haluaa luokitella karanteeniruoaksi, mutta mä luokittelisin nää erittäin hyväksi arkiruoaksi, sillä en viitsi tuhlata ruoanlaittoon turhaan aikaa, kun teksti odottaa tuottajaansa. Keittoa keitellessäni kerkeän laittamaan pyykit koneeseen.

Pyykinpesusta pääsenkin suoraan ruokapöytään ja täytyy sanoa, että hernekeittohan maistuu ihan herkulta näin pitkästä aikaa. Rehellisesti en edes muista milloin viimeksi olisin syönyt hernaria, mutta nyt menee kyllä mun arkiruokien listalle tämä! Ruokailun jälkeen ei auta kuin palata tekstin tuotannon pariin...

15.00 Alan miettiä miten ihmeessä kulutin ruoka taukooni taas tunnin, enkä edes keittänyt kahveja. KAHVIA, nyt on pakko muuten saada kahvia, laitan ne tippumaan ja yritän palata konseptoinnin ja hinnoittelun ihmeelliseen maailmaan...

18.00 Nyt riittää tältä erää ja lähden lenkille. Tosin ennen uloslähtöä muistan, että unohdin ne pyykit, joten laitan ne ensin kuivumaan ja sitten puen ulkovaatteet ja laitan kuulokkeet korviin ja mietin mitä kuuntelisin.

Oon eksynyt podcastien ihmeelliseen maailmaan, ja jos haluat kuunteluvinkkejä, niin tässäpä mun suosikkeja...

Suplasta; Jetlagissa sekä V- ja W-tyylillä 

Spotifysta; Politbyroo ja Auta Antti  

YLEltä; Pyöreä pöytä ja Päivä tunnissa

Kuuntelen lenkillä Yleltä Sivurajaheittoja -podcastia. Musta on hienoa huomata, että on naisääni urheilupodcastissa, ehdottomasti jatkoon tämä! Ja itseasiassa jäi toinen jakso kesken, joten jatkan kuuntelua vielä sisällä, kun odottelen saunan lämpeämistä ja syön.

21.00 Saunan raikkaana saan seuraa koirasta. Yleensä tuo ei tule sängylle, mutta en tiedä aiheuttaako lukemani kirja jotain tunteita koirassani... Hän tuskin pelkää lautaselleni joutumista, sillä on huomannut, että ruokani harvemmin on syömäkelpoista (=ei lihaa). Nyt uppoudun Sichuan karhutarhalle ennen unille käymistä, huomenna alkaa nettiluennot 9.00, joten kello on laitettava herättämään.

Nyt kun kirjastot on kiinni, kannattaa kysellä kirjavaihtareita kavereilta. Ne voi jättää vaikka postilaatikkoon, niin voi pitää sosiaalista etäisyyttä.

23.30 Olin jo nukahtamaisillani kirja kädessä, joten aloin nukkumaan. Yhtäkkiä päässä alkaakin vilistä ajatuksia ja huomaan tekeväni suurimman mahdollisen virheen; avaan puhelimen näytön. Somen selailu ei ainakaan helpota tilannetta ja päätän perua kaikki ryhmäliikuntatuntivaraukseni. Onhan se vastuutonta sinne mennä. Eikä sitä tämän sosiaalisen paineen alla kestä. En kuitenkaan peru salijäsenyyttäni, sillä toivon todella, että kaiken tämän jälkeen minulla on vielä paikka, jossa urheilla.

Riitta